Terveysmatkailu

Intia on viime vuosina onnistunut houkuttelemaan nähtävyyksiä, kokemuksia tai hengellistä rauhaa etsivien turistien lisäksi myös terveytensä kadottaneita. Maa omaakin eittämättä erityisen pitkän ja maineikkaan historian terveyteen liittyvissä asioissa, onhan esimerkiksi tänäänkin harjoitettavalla Ayurvedalla ikää jo tuhansia vuosia. Se keskittyy niin ehkäisevään kuin oireita hoitavaan lääkintään. Sen rinnalle on noussut länsimainen sairaudenhoito, joka sananmukaisesti keskittyy vain jo olemassa olevien oireiden hoitoon.

Vuonna 2015 Intian terveysmatkailun arvioidaan olleen suuruudeltaan jo miljardien dollareiden luokkaa ja muodostavan noin 7 % kansantuotteesta. Kasvua edellisvuosista sanotaan olleen jopa 30 % verran. Maan Kauppakamarien ja teollisuusliittojen keskusjärjestön, ASSOCHAMin, tietojen mukaan vuonna 2015 jopa yli 3 miljoonaa vierasmaalaista saapui Intiaan terveysturismiin liittyvälle matkalle. Etenkin Chennai houkuttelee terveysasioissa liikkuvia matkailijoita, ja kaupunki onkin epävirallisesti ristitty Intian terveysturismin pääkaupungiksi. Lähes puolet ulkomaalaisista hoitoon saapuvista valitsevat juuri jonkin Chennaissa sijaitsevan ”supersairaalan”. Chennaissa koetaankin lääkäreiden entisen ”aivovuodon” sijaan jo aikamoista ”aivovirtaa”, kun ulkomailla koulutusta tai uraa luoneet lääkärit palaavat takaisin kotikonnuilleen.

Länsimaisten niin sanotuiksi vaihtoehtohoidoiksi kutsumat lääketieteen muodot ovat olleet Intian kansanperinnettä iät ja ajat ja viimeisten vuosikymmenien aikana niitä on alettu harjoittaa ja arvostaa myös kylmänrationaaliseen oireiden hoitoon keskittyvän länsimaisen sairaudenhoidon osana. Sadattuhannet terveytensä kanssa kamppailevat matkaavat Intiaan jo pelkästään etsimään hoitoa tapauksissa, joissa heidän oman maansa asiantuntijat ovat nostaneet kätensä kohti kattoa ja kehottaneet potilastaan luopumaan toivosta. Toisaalta Intiaan lähdetään myös saamaan hoitoja, jotka potilaan isänmaassa maksaisivat monin kerroin enemmän. Ei ole lainkaan harvinaista, että esimerkiksi USA:ssa tai Britanniassa vastaavasta toimenpiteestä joutuisi maksamaan kymmenkertaisesti. Länsimaissa eletään entistä pidempään ja sairastellaan entistä enemmän ja nuo kaksi tosiasiaa yhdessä kyseisten maiden korkeiden sairaanhoitokulujen kanssa saavat yhä useamman harkitsemaan Intian tarjoamia palveluita ja valitsemaan sen omaksi hoitomaakseen. Trendin odotetaan kasvavan vauhdilla, ja kenties jopa kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä.

Kokonaisten lukussairaalaketjujen odotetaan ilmaantuvan Intian terveysturismin markkinoille. Esimerkiksi ABV Group on jo ilmoittanut omista suunnitelmistaan, joiden mukaan sen ketjuun kuuluvat sairaalat muistuttavat lähitulevaisuudessa 5-tähden hotelleja, tarjoten asiakkaille aterioita à la carte menulta ja lentokenttäkuljetusta Rolls Roycen kyydissä. Kuulostaa loistavalta! Ensimmäisen sairaalansa se avaa vuonna 2017 Mumbaissa.

Intian viime aikojen huima teknologinen kehitys tarkoittaa myös lääketieteen alalla viimeisimmän laitteiston ja koulutuksen tuoman taidon omaamista, joten potilaat tietävät saavansa parasta mahdollista hoitoa. Lisäksi Intiassa pärjää englannilla, joka on sekin erityisen merkittävä seikka terveysturismin alalla. Olisi aivan eri asia lähteä esimerkiksi Kiinaan, jonka kieltä ei osaa sanaakaan ja jossa pitäisi turvautua ja luottaa sokkona tulkin palveluihin ja apuun. Intiassa maailman lingua francaa taitava tuntee kielen osalta olevansa kuin kotonaan. Ulkomaalaisille hoitoa tarjoavat yksityiset sairaalat ja klinikat ovat myös puitteiltaan luksusluokkaa, eivätkä muistuta tippaakaan Intian julkisen sairaanhoitopiirin laitosten alkeellisia oloja. Yksityisten sairaaloiden mukavuuksiin saattavat lukeutua jopa elokuvateatteri tai henkilökohtainen palvelija.

Mitä hoitoja Intiaan sitten saavutaan hakemaan? Tilastojen mukaan suosituimpia hoitoja ovat vaihtoehtohoidot, luuydinsiirrot, sydämen ohitusleikkaukset, erilaiset silmäleikkaukset ja lonkkaleikkaukset, joista suuri osa on tekonivelleikkauksia tai lonkkanivelten puhdistuksia. Saatavilla ovat aivan kaikki lääketieteelliset toimenpiteet, myös kosmeettiset sellaiset.

Kokonaisvaltaisen terveydenhoidon tai vaihtoehtoishoitojen saralla Intia on maailman johtaja. Etenkin Ayrvedan, joogan & naturoterapian, Unanin ja Siddhan saman katon alle yhdistävä AYUSH-hoito tulee olemaan tulevaisuuden sana. Yhä useammat ovat ymmärtäneet, kuinka tärkeää on vaalia terveyttä ja ylläpitää kehon ja mielen tasapainoa ehkäisevässä mielessä, eikä vain keskittyä oireiden hoitoon sairauden jo puhjettua.

Suomen kohdalla markkinarakoa on ennättänyt täyttämään jo esimerkiksi Medifi-niminen yritys, virallisesti Medifi Healthcare Travels Oy, joka toimii vuodesta 2012. Sen kautta pääsee yrityksen perustajan ja toimitusjohtajan, Mika Heinosen, mukaan Intian New Delhissä sijaitsevaan yksityissairaalaan hoitoreissulle noin 5 000 euron hintaan, jopa vaativia syöpähoitoja saamaan. Yhteistyö hoidetaan kansainvälisen Joint Commission International eli JCI-sertifikaatin omaavan sairaalan kanssa.

Jos itse tarvitset korkealaatuista ja silti Suomen yksityisiin klinikoihin tai sairaaloihin verrattuna edullista hoitoa, voit hakea etsimääsi kätevästi suoraan netin kautta esimerkiksi India Helthcare Tourism.comin sivustolta, jonka hakukriteereillä löydät omaa vaivaasi hoitavien sairaaloiden tarkat tiedot ja yhteystiedot, sen sivuston linkki mukaan lukien. Hakukriteereinä ovat vaihtoehtoisen tai sairaanhoitoon liittyvän lääketieteen ala, toimenpide, Intian kaupunki ja hoidon aikana käytettävä kieli. Samaisella sivustolla on paljon muutakin hyödyllistä tietoa Intiaan liittyvän terveysturismin alalta, hintahaitareita ja terveydenhoitoa hakevien VISA-vaatimuksia myöten. Toinen vastaava ja laaja sivusto on Patients Beyond Borders.com.


Kommentit

Terveysmatkailu — 5 kommenttia

  1. Olen kuullut paljonkin Intiaan suuntautuvista terveysmatkoista, suurimmaksi osaksi positiivista. Esimerkiksi yksi tuttavani laitatutti maassa lomaillessaan pariin hampaaseen kuoren, ja hinta oli kuulema noin 70 % halvempi kuin Suomessa, koska Kela ei toimenpiteen maksuun osallistu.

  2. Hoitovirheitä tapahtuu aivan kaikkialla, joten miksi maksaa kotimaassa maltaita toimenpiteestä tai leikkauksesta, jonka voi Intiassa suorittaa murto-osalla hinnasta? Intian tunnetuilla terveysturismiin erikoistuvilla sairaaloilla on jo vankka kokemus takanaan, ja niiden lääkäreistä leijonanosa on vakuuttavan tietotaidon ja kokemuksen omaavia. Itsekin tunsin Lontoossa asuessani kaksi intialaista sydänkirurgia, jotka lähtivät takaisin kotimaahan, kun houkutteleva tarjous osui kohdalle.

  3. Onkohan kellään omakohtaista kokemusta siitä, kuinka turvallista ja minkä hintaista täyskeraamisen hammaskruunun laitatuttaminen on Intiassa? Itsellä hammas jouduttiin poistamaan epäonnistuneen juurihoidon jälkeen, kun hammas halkesi ikenen alta vinosti, eikä sitä voinut enää kiinnittää mitenkään paikalleen. Nyt on sitten inhottava olla ilman hammasta, vaikka se suhteellisen takana onkin, kun syömisen aikana pitää varoa arkaa ientä ja pureskella mahdolisimman paljon toisella puolella. Kotimaassa hinnat ovat aika hurjat ja olen menossa ensi keväänä Intiaan, joten homman voisi suorittaa samalla matkalla.

    • 2014 teetin zirkon kruunun, suomessa maksaa noin 800-900e goalla maksoi 200€ sisältää tarkistuksen,hammaskiven poiston ja kiillotuksen. hyvä tuli ei mitään ongelmaa. siisti jälki ei erota muista hampaista.
      olen käyttänyt samaa hammaslääkäriä joka kerta käydessä siellä ihan perus tarkistuksetkin.

      • Maksoin suomessa hammaskruunustani 219,60. Sain todella hyvän ja kauniin myös omieni hampaiden värisen. Kruunu laitettiin tk:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.