Monet haluaisivat matkustaa Intiaan mutta pelkäävät maan omaavan aivan liian monia turvariskejä. Kyseinen pelko on kuitenkin pitkälti aiheeton, sillä Intiaa ei kansainvälisesti pidetä terrorismia lukuun ottamatta matkailijalle vaarallisena. Maalaisjärjellä pärjää loistavasti ja muutamia perussääntöjä seuraamalla matkasta saa parhaan ilon ja nautinnon irti. Kun sen seuraksi vielä ottaa kattavan matkavakuutuksen, voi matkalle lähteä ja siltä palata hyvillä mielin. Seuraavassa muutamia keskeisimmistä Intian matkaa koskevista ohjeista.

RIKOLLISUUS: Taskuvarkaudet ovat Intiassakin suhteellisen yleisiä, joten omasta omaisuudesta tulee pitää hyvää huolta. Rahat, passit ja muut paperit kannattaa hotellissa pitää kassakaapissa tai turvalokerossa, ja tien päällä ollessa erityisessä rahalaukussa vyötäröllä tai kaulapussissa vaatteiden alla. Ihmisiä on ympärilläsi kaupungeissa aina kuin muurahaisia, joten laukun vieminen tai tyhjentäminen on erittäin helppoa ja tapahtuu nopeammin kuin arvaatkaan. Pimeällä ei etenkään naisia suositella liikkumaan yksin, ja varsinkin syrjäisiä katuja ja alueita tulee välttää. Naisten ei myöskään kannata alkaa juttusille vieraiden miesten kanssa, sillä se voidaan katsoa kutsuksi johonkin muuhunkin. Jopa sukupuolten välinen kättely on epäsuotavaa. Yöjunassa matkustaessa matkatavarat on parasta kirjaimellisesti sitoa sänkyyn kiinni lukollisella ketjulla, jotta ne ovat paikoillaan vielä aamullakin.

MAKSUT JA VAIHTORAHAT: Länsimaisena sinua pidetään rikkaana ja huijausyrityksiä osuu takuulla kohdallesi. Suojaudu niiltä sopimalla aina esimerkiksi kuljetuksen tai palvelun hinta jo etukäteen, tinkimällä katukauppiaiden kanssa ostoksilla ollessasi, ja vahtimalla haukansilmin, että saat maksuhetkellä tarpeeksi vaihtorahaa takaisin. Jopa rahanvaihtopisteissä tulee olla tarkkana.

KERJÄÄMINEN: Mitä länsimaisemmalta näytät, sitä varmimmin saat perääsi kerjääviä ihmisiä, etenkin lapsia. Vaikka saatat omata hellämielisen sydämen ja sääliä pyyntöjen esittäjiä, suosituksena kuitenkin on, että etenet välinpitämättömänä. Yhdelle pyytäjälle rahaa annettuasi voit nimittäin varautua siihen, että muita saapuu heti perässä luoksesi. Lasten paikka puolestaan on koulussa, ei kadulla kerjäämässä, joten älä omalta osaltasi avusta heidän hyväksikäyttäjäänsä ja rahojen lopullista saajaa.

LIIKENNE: Intian tiet ovat suomalaiselle erityisen vaarallisia, etenkin ratin takana istuvalle. Koska Intiassa ajetaan ”väärällä puolella”, aiheutuu vaaratilanteita tiuhaan. Lisäksi liikennesääntöjen noudattaminen ei ole intialaisten tielläliikkujien vahvoja puolia, ja jo pelkkä liikenteen uskomaton määrä yhdessä usein varsin huonokuntoisten teiden kanssa tekee ajamisesta kaikkea muuta kuin nautinnollista. Lisävaaransa aiheuttavat myös vapaasti kaduilla ja teillä vaeltelevat lehmät ja muut eläimet, jotka eivät nekään väistämisvelvollisuudesta ole kuulleet.

HUUMAUSAINEET & TUPAKOINTI: Intiassakin huumausaineiden hallussapito on rangaistavaa, ja vankilatuomiot ovat aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Vaikka kannabista siis on tavallisesti helposti saatavilla, tai kenties sitä jopa tyrkytetään, ei senkään ostaminen ja käyttäminen ole sallittua muualla kuin noin viidessä osavaltiossa, joissa mietoa bhangia saa ostaa vapaasti ja sitä käytetään jopa pipareissa ja suklaassa. Tupakointi julkisilla paikoilla on monelle yllätyksenä laitonta, joten jos et onnistu välttämään savuttelua, varaudu mahdollisiin sakkoihin, vaikka poliisit ovatkin suhteellisen ymmärtäväisiä turistien suhteen.

VÄLTETTÄVÄT ALUEET: Suomen ulkoasianministeriö yhteistyössä Intian suurlähetystömme kanssa on antanut tiedotteen, jossa se kehottaa välttämään liikkumista etenkin seuraavilla Intian alueilla: Kashmir ja Jammu (Ladakhia ja Jammun kaupunkia lukuun ottamatta), Pakistanin rajalla maan pohjois- ja länsiosissa sekä Intian koillisosassa. Kyseisillä alueilla on vaarana joutua separistien tai muiden ryhmittymien väkivallan uhriksi. Darjeelingissä puolestaan tulee varautua usein tapahtuviin lakkoihin ja tiesulkuihin, väkivaltaisuudet eivät siellä ole uhkana.

PUKEUTUMINEN: Pukeudu maassa maan tavalla, jos haluat välttää aiheetonta huomiota ja välttää asiasta aiheutuvia epämiellyttäviä tilanteita ja paheksuntaa. Turistiparatiiseja lukuun ottamatta muissa kohteissa naisten vaatetuksen on syytä olla tarpeeksi peittävää ja miestenkin tulee välttää shortseja. Säännöt ovat erityisen tärkeitä temppeleissä, kuten muuallakin maailmassa. Kengät tulee riisua etenkin uskonnollisiin paikkoihin astuessa.

ROKOTUKSET & SAIRAUDET: Intiaan matkaavan tulee huolehtia seuraavien rokotusten voimassaolosta: kurkkumätä ja jäykkäkouristus, MPR, polio, ja hepatiitti A ja B, mutta myös vakavia seurauksia aiheuttavat Japanin aivotulehdus ja lavantauti saattavat osua matkailijan kohdalle. Lisänä suositellaan malarian estolääkitystä. Osan niistä joudut maksamaan ”omasta kukkarostasi”, sillä ne eivät kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Hyttysten pistoilta tulee välttyä kaikin keinoin, eli käyttää niin hyttysverkkoja, -karkotteita kuin suojaavaa vaatetusta. Muista lisäksi ottaa koko matkan aikana tarvitsemasi määrä säännöllisesti käyttämiäsi lääkkeitä mukaan. Koska hygieniataso Intiassa ei vastaa kotimaassa tottumaamme, on käsien puhtaudesta ja desinfioinnista huolehdittava erityisen hyvin. Käsidesipulloja saat Intiassa halvalla, joten ota mukaan kotimaasta vain yksi pullollinen. Kylmiä ruokia, valmiiksi kuorittuja hedelmiä ja pullottamattomia juomia kannattaa aina välttää etenkin vatsataudin välttämiseksi, samoin jääpaloja ja jäätelöä. Tarkista myös, että pullon korkkia ei ole avattu eikä pulloa siis täytetty uudelleen! Paperinenäliinoja tulee olla aina mukana runsaasti, sillä vessapaperia et useinkaan vessoista tule löytämään. Myös kertakäyttökäsineet ovat loistava lisä. Oman terveysriskinsä aiheuttaa Intian suurkaupunkien, etenkin Delhin, erityisen huono ilmanlaatu ja saastuneisuus, joka voi astmaa ja sydänoireita poteville olla jopa vaarallinen. Kuumuuden mukanaan tuomalta kuivumisriskiltä vältyt juomalla tarpeeksi vettä ja pysyttelemällä poissa auringosta päivän kuumimpina tunteina. Tatuointeja ei Intian reissulla kannata hipiään hankkia, hennaisia lukuun ottamatta, sillä tatuointistudiot ovat valvomattomia eikä niiden hygieniasta vastaa kukaan.

KULKUKOIRAT JA KISSAT: Nin hellyttäviä kuin kaduilla ja teiden varsilla mahdollisesti istuskelevat tai vastaasi tallustavat kulkukoirat ja -kissat voivatkin olla, ei niiden kanssa kannata tehdä läheisempää tuttavuutta. Intiassa vesikauhu eli rabies on yhä voimissaan, joten pienikin purema saattaa osoittautua kohtalokkaaksi. Muista, että vesikauhu tarttuu myös syljen ja veren välityksellä. Jos joudut tekemisiin niidenkään kanssa, on parasta mennä heti sairaalaan ottamaan rabiesrokotus, sillä oireiden ilmettyä ei mitään ole enää tehtävissä.


Kommentit

Turvallisuus — 3 kommenttia

  1. Ilman matkavakuutusta, ja kattavaa sellaista, ei misään nimessä tule lähteä Intiaan. Jo pelkän tuikitavallisen turistien vatsataudin takia voi joutua sairaalahoitoon, ja julkiset sairaalat eivät Intiassa todellakaan ole mukavia. Kunnon matkavakuutus kattaa yksityissairaalassa hoidon, eivätkä vakuutukset enää tänään paljoakaan maksa, etenkään jos matkaat paljon ja otat jatkuvan sellaisen. Lukekaa muuten sitten ne matkavakuutusyhtiön pikkuprintit huolella, siellä saattaa nimittäin olla aikamoisia yllätyksiä seassa kattavuuden suhteen!

  2. Naisten tulee ilman muuta pukeutua säädyllisesti, tuo paikallinen sari on sopivan väljä ja vilpoinen, eikä sitten erotu liikaa joukosta. Bikinit yms. kevyt pukeutuminen sopivaa vain ja ainoastaan rannalla. Yksin ei myöskään kannata liikkua pimeällä tai syrjäisillä kaduilla, taksilla tai riksalla kaikkialle, se on lisäksi halpaa Intiassa.

  3. Tuttu meni ottamaan Delhissä itselleen pienen tatuoinnin, halpa kun oli ja paikallisesti maineikkaan putiikin tekemä. Kuinkas ollakaan, siihen kuitenkin kehittyi ilkeä tulehdus jo matkan aikana, kenties hiostavan kuumuuden vuoksi, kenties sittenkin likaisen neulan vuoksi. Hän joutui napostelemaan antibioottia kaksi viikkoa, ja kutina ja kipu olivat kuulema kestämättömät alkuvaiheessa. Kannattaa siis varoa tatuointeja, tai sitten korkeintaan leikitelkää hennan kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>